Taiko

eli uusi taiteen verkkokauppa. Suoraan Taikon sivuilta lainattuna: “Taiko haluaa lisätä taiteen saatavuutta Suomessa ja samalla parantaa taiteilijoiden mahdollisuuksia esitellä ja myydä omia teoksiaan. Tavoitteena on luoda markkinapaikka tuhansille taideteoksille, joka makaavat ateljeiden syövereissä ympäri Suomen.

Törmäsin Taikoon syksyllä Facebook-feedissäni ja innostuin konseptista heti. Sainkin profiilini hyväksyttyä ja nyt vain mainostetaan ja odotetaan kauppoja. Minulla on jäänyt aikamoinen määrä kivoja duuneja omiin ja vähän muidenkin nurkkiin pyörimään, yksinäisiä töitä jotka eivät ole löytäneet paikkaansa maailmassa. Toivottavasti Taikon kautta saan niille uuden kodin. Laitoin myyntiin varsinkin näitä vanhempia töitä, mutta pyrin lisäilemään myös uusia töitä sitä mukaa kun niitä syntyy.

Profiilini Taikossa

taikokaappaus

 

Ensimmäinen artikkeli!

Sain reilu vuosi sitten(2015) tilaisuuden kirjoittaa ensimmäisen artikkelini 1/2-lehteen. Lehti on ilmestynyt aiemmin Tamperelaisen Rajataide ry:n paperisena julkaisuna, ja siirtynyt sitten myös verkkojulkaisuun. Puolilehti on tarjonnut mielestäni raikasta ja reipasta asennetta taiteen tekemiseen, ja sieltä löytyy syvällisempääkin analyysia alasta.

Tämä oma pieni artikkelini ilmestyi elämäntilanteessa, jossa en ihan ehtinyt paneutua hommaan toivomallani hartaudella. Mutta kaiken kaikkiaan olen ylpeä jutusta, ja asiaanhan kuuluu, että taiteilija harvoin saa tilaisuuden keskittyä kulloiseen prokkikseen ihan täysillä, aina pitää olla sata rautaa tulessa!

Käykää lukemassa:

Rakas katse – artikkelidetalji4